Fresh on saanut heinäkuussa 2016 Avainlippu-merkin käyttöoikeuden.

Fresh on saanut heinäkuussa 2016 Avainlippu-merkin käyttöoikeuden kuluttajapakatuille Hetki tuotteille sekä Salaattibaari –konseptille. Avainlippu-merkki kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa ja työllistää Suomessa. Lisäksi tuotteiden kotimaisuusasteen tulee olla vähintään 50 %. Lisätietoja www.suomalainentyo.fi
Fresh on valtakunnallinen valmissalaattitoimija, joka valmistaa tuotteet Suomessa. Yritys on onnistunut vuodesta 2009 lisäämään työpaikkoja 70:stä 270:n työpaikkaan. Sen lisäksi yrityksellä on yhteensä noin 40 kotimaista sopimusviljelijää ja se työllistää myös välillisesti kymmeniä henkilöitä mm. kuljetuksen, tekniikan ja muun alihankinnan osalta.

Avainlippu-merkki ei ole tae komponenttien kotimaisuudesta, mutta syömällä Suomessa valmistettuja tuotteita, tuet suomalaista työtä. Kotimainen kasvukausi on lyhyt ja se asettaa omat rajoitteensa mm. vihannesten ja hedelmien saatavuudelle. Kotimaisten ja ulkomaalaisten raaka-aineiden käyttö vaihtelee siten sesongin mukaan. Raaka-aineiden hankinnassa yrityksellä on käytössään ISO 9001 ja FSSC 22000 mukaiset toiminnan laadun vaatimukset. Toimittajiltamme edellytämme BRC, FSSC, GlobalGAP, Laatutarha, IP Kasvikset ja BSCI sertifiointeja riippuen siitä, millä toimialalla ja missä maassa yritys toimii.  

Hetki-brändi antaa lupauksen laadukkuudesta ja hyvästä mausta. Fresh haluaa tarjota Hetki-tuotteilla hyvinvointia ja helppoutta arkeen.

Avainlippu